Unelmointi – askel kerrallaan kohti omannäköistä elämää
Milloin sä olet viimeksi unelmoinut? Unelmoinut oikein isosti? Tai onko sulla omia unelmia?
Milloin viimeksi pysähdyit miettimään, mitä oikeasti haluat elämääsi?
Pari vuotta sitten kävin eräällä näkijällä – todella mielenkiintoinen ja suorastaan WOW-kokemus! Hän sanoi heti tapaamisen alussa, että harvoin tapaa ihmistä, joka osaa unelmoida näin isosti. Ja se piti täysin paikkansa. Mä olen kova unelmoimaan. Tykkään unelmoida. Yllätyin kuitenkin siitä, kun hän sanoi, ettei tällaisia ihmisiä juuri tapaa. Eikö ihmiset sitten unelmoi? Vai eivätkö he uskalla unelmoida? Tai eivät usko unelmiin?
Meillä on usein kiire suorittaa, tehdä ja venyä. Kalenterit täyttyy, ajatukset juoksee ja kroppa seuraa mukana. Silti vauhdikkaan arjen keskellä uskon, että jokaisella tulee edes joskus mieleen ajatus: ”entä, jos elämä voisikin olla vielä vähän omannäköisempää?”
Mielestäni unelmointi on elämän suola. Unelmat antavat elämälle jonkinlaista suuntaa ja merkitystä. Ne ovat myös pieniä kipinöitä, jotka tuovat aamuun innostusta ja iltaan lempeää toivoa.
Unelmien ei tarvitse olla vain suuria ja mullistavia – ne voivat olla myös ihan pieniä, jotka ilahduttavat arkea. Unelmien ei myöskään tarvitse olla heti selkeitä tai valmiita. Ne voivat kasvaa, muuttua ja tarkentua matkan varrella, samalla tavalla, kun itsekin kasvamme ja muutumme.
Anna tänään itsellesi lupa unelmoida. Ja usko, että sen toteutuminen on vielä mahdollista <3
Miksi unelmat joskus jumittavat? Eteen saattaa välillä nousta esteitä.
Pelko epäonnistumisesta
Ajatukset: "en voi, en osaa, en pysty"
Yliajattelu
”Sitten kun” -vitkuttelu
Uupumus
Lamaantuminen
”Kiire”
Tunnistatko jonkin omasta elämästäsi? Itse voin myöntää, että KYLLÄ! Vaikka olenkin kova unelmoimaan, joskus on vaikea lähteä unelmia kohti. Itsellä varmasti eniten vaikuttaa yliajattelu ja lamaantuminen. Lamaantuminen on hirveä tunne. Se tunne, kun mieli ja keho pistää vastaan, vaikka kuinka olisi innostusta, motivaatiota ja haluaisi tehdä asian. Ehkä lamaantumisenkin taustalla on lopulta jokin tiedostamaton pelko. Pelko uudesta. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa jokin toinen kerta lisää.
Oon kerran kuullut tämmöisen ajatuksen: Tekeminen voi aiheuttaa tuskaa, joutuu ehkä ponnistelemaan tavallista enemmän, ei meinaisi millään jaksaa. Mutta tekemättä jättäminen voi myös aiheuttaa tuskaa, ahdistusta, kun junnaa vain paikoillaan. Toinen tuska vie eteenpäin, toinen pitää paikoillaan. Kumman sinä valitset?
Yksi unelmistani on pitkään ollut tämä blogi. Siitä olen ylpeä ja iloinen, että vihdoin päätin toteuttaa sen, enkä jättänyt unelmaani vain ajatusten tasolle. Oon aina tykännyt kirjoittamisesta. Yläasteella kirjoitin käsin monen sivun mittaisia tarinoita –välillä tuli heittämällä 20 sivua. Saattoi olla vaikea lopettaa, kun tarinaa olisi tullut vaikka kuinka.
Pitäisi aina muistaa, että unelman tavoittelu ei vaadi kerralla suuria tekoja. Usein pienet, lempeät askeleet vievät kaikkein pisimmälle. Ei saisi olla niin armoton itselleen. Unelmointi alkaa usein yhdestä kysymyksestä itselle: "Mitä minä oikeasti haluan ja tarvitsen?" Keskustele asiasta itsesi tai jonkun kanssa, joka kannustaa. Voit myös miettiä, mikä pieni unelma voisi tuoda arkeesi hiukan lisää valoa. Unelmointi, se on itsensä kuuntelemista.
Lähdetään kohti elämää joka tuntuu oikealta – ei siksi, että pitäisi, vaan koska saat.
Hymyillen,
Elina